Talvilomaleikkejä
Naurua, iloa, pedon karjuntaa, miekkojen ”kalsketta”, koulubussin kiihdytys avaruuden halki ja tervan tuoksu nenässä.
Meillä tärkeintä on aina ollut leikki. Niinpä Herra Hakkaraisen talo on rakennettu sitä silmällä pitäen alusta loppuun asti.
Herra Hakkaraisen talon viisi erilaista huonetta on kaikki rakennettu Mauri Kunnaksen kirjojen pohjalta, ja ne ovat täynnä yksityiskohtia kuin kirjat konsanaan. Lähes kaikki asiat, mitä huoneista löytyy, on tehty leikkimistä varten. Toiveena on saada niin lapset kuin aikuisetkin heittäytymään mitä mielikuvituksellisempiin leikkeihin ympäristössä, joka on tehty leikkimistä varten.
Punnusten kilinä vanhan ajan vaakaa vasten, puuvärin karheus paperia vasten, leikin ääniä, kivijättiläisen vatsasta kuuluvien mörinöiden kaikuja ja yksityiskohtia, jotka voi huomata vain kun hetkeksi pysähtyy ja katselee ympärilleen.
Talviloman ohjeistuksia viikoille 8 ja 9
Talvilomia vietetään Herra Hakkaraisen talon lähialueilla viikoilla 8 ja 9 eli 21.2.-5.3. välisenä aikana.
20.2.2022 asti Herra Hakkaraisen taloon otetaan ajanvarauksella leikkimään enintään 3 seuruetta kerrallaan. Siitä, onko tilanne sama myös talvilomilla, emme valitettavasti vielä tiedä. Seuraamme kaikenlaista korona-viestintää aktiivisesti, ja heti kun selviää miten, kuinka paljon ja millä ohjeilla asiakkaita saa talvilomilla ottaa sisään, ilmoitamme asiasta myös verkkosivuillamme, Facebookissa ja Instagramissa.
Tällä hetkellä uskomme että avoinna voimme olla joka tapauksessa, eli ehdottomasti kannattaa suunnitella talvilomareissua Sastamalaan Herra Hakkaraisen taloon!
Herra Hakkaraisen kuorsausta, Pohjan akan eli Louhen käkätystä, lokkien huutoa, kummitusten huhuilua, Heikki Hämähäkkejä, iloista yhdessäoloa, ritareita ja Koiramäen hahmoja.
Korona-ohjeita
- Suosittelemme yli 12-vuotiaille asiakkaille kasvomaskien tai hengityssuojainten käyttöä sisätiloissa.
- Tule leikkimään ja ostoksille vain terveenä.
- Yski ja aivasta puhtaaseen nenäliinaan tai hihaan. Pese aina kädet tämän jälkeen.
- Tarjolla on käsidesiä ja käsienpesumahdollisuuskin löytyy.
- 20.2.2022 asti leikkimään otetaan kerrallaan kolme seuruetta ja leikkiaikaa on 2 tuntia. Varaa leikkiaika etukäteen numerosta 044-770 3102.
Aukioloajat ja hinnat
Aukioloajat
ma-pe 10-17
la 10-16
Hinnat
Pääsylippu 7 €/hlö
Ryhmälippu 6 €/hlö, kun seurueessa vähintään 4 yli 2-vuotiasta
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi
Ihanien tavaroiden kauppa
Ihanien tavaroiden kauppa on avoinna, joten ostokset – matkamuistot, lahjat, tuliaiset yms. – onnistuvat myös. Ostoksia voit tehdä myös Herra Hakkaraisen talon verkkokaupassa. Verkkokaupasta tilaukset saat postilla lähipostiisi/postilaatikkoon, mutta voit halutessasi noutaa ostokset Ihanien tavaroiden kaupan kivijalastakin.
Nämä ohjeet ovat voimassa toistaiseksi mutta toimimme yleisten rajoitusten mukaan, ja reagoimme tarvittaessa niihin, eli pidätämme oikeuden muutoksiin.