Ovet aukeavat 2.6.2020!

25.05.2020

Hallitus on lieventänyt koronarajoituksia, ja pian Herra Hakkaraisen taloon pääsee jälleen leikkimään!

Tiistaina 2.6.2020 ovet aukeavat hieman yli kahden kuukauden tauon jälkeen Herra Hakkaraisen talon näyttelyyn, Hurjan hauskalle autopihalle sekä Ihanien tavaroiden kauppaan.

Olemme asiasta riemuissamme, vaikka samalla pidämme tietenkin mielessä myös varovaisuuden, jotta koronavirus saadaan pidettyä edelleen hallinnassa. Käytäntöjä Herra Hakkaraisen talossa muutetaan niin, että kaikkien talossa olevien (niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin) terveys ja turvallisuus ovat etusijalla. Käytäntöjä saatetaan muuttaa kesän edetessä, kun opimme mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät.

Tällä hetkellä lähdemme etenemään seuraavasti:

  • Tule leikkimään vain terveenä.
  • Pese käsiä aina kun mahdollista.
  • Yski ja aivasta hihaan. Pese aina kädet tämän jälkeen.
  • Herra Hakkaraisen talossa on joka huoneen ovella käsidesiä. 
  • Olemme vähentäneet henkilökohtaista opastusta, mikä tarkoittaa sitä, että näyttelyssä on tavallista enemmän kirjallisia ohjeita ja kylttejä. Lue näitä, niin tiedät mikä on sallittua ja mikä ei. (Lähes kaikki on sallittua, mutta muutamia kiellettyjäkin asioita löytyy.)
  • Seuraamme talon sisätiloissa olevien määrää, ja saatamme tarpeen tullen ohjata leikkimään Hurjan hauskalle autopihalle, niin että turvallinen leikkiminen on mahdollista.
  • Muistakaa turvavälit myös leikkiessä. Osa huoneista Herra Hakkaraisen talossa on melko ahtaita, joten on hyvä leikkiä huoneissa oman seurueen kesken ja antaa kaikille leikkirauha.
  • Myös autopihalla niin ajellessa kuin kävellessäkin turvavälit pidetään mielessä.
  • Herra Hakkarainen unissakävelee kolmesti päivässä hurjan hauskalla autopihalla. Häntä EI SAA halata. Hänelle voi heilutella. Hänestä ja hänen kanssaan saa ottaa kuvia, mutta niin, että turvavälit säilyvät.
  • Herra Hakkaraisen talon sisätilojen leikkitavaroita ja Hurjan hauskan autopihan menopelejä desinfioidaan useasti päivän aikana.

 

Aukioloajat:
ma-pe 10-17
la 10-16
su suljettu

Aukioloajat ovat voimassa toistaiseksi, niitä saatetaan muuttaa tarpeen mukaan kesän edetessä.

Lippujen hinnat:
Pääsylippu 9 €/hlö
Ryhmälippu 8 €/hlö, kun seurueessa on vähintään 4 yli 2-vuotiasta
Alle 2-vuotiaat aina ilmaiseksi

 

Kuva Visit Tampere, Laura Vanzo

 

Herrahakkaraisentalo