Herra Hakkarainen halattavana joulun välipäivinä

03.12.2018

Kun on ensin nautittu joulun rauhasta ja syöty mahat täyteen, tulee lopulta eteen se hetki, kun olisi kiva tehdä jotain muutakin kuin syödä ja nukkua (Herra Hakkaraisella ei tunnu tällaista ongelmaa olevan, hän voisi nukkua koko ajan).

Kun tämä hetki koittaa, ota suunnaksi Herra Hakkaraisen talo! Herra Hakkaraisen talossa pääsee purkamaan jouluna kerättyä energiaa leikin muodossa, ja samalla voi halata Herra Hakkaraista tai heittää hänen kanssaan ylävitoset.

Herra Hakkarainen unissakävelee perinteiseen tapaan talossaan 27.12.2018-5.1.2019. Herra Hakkaraista pääsee tapaamaan maanantaista lauantaihin klo 11, 13 ja 15. Uudenvuodenaattona vain klo 11 ja 13. Unissakävelyn kesto on noin 15-20 min.

Herra Hakkarainen ei unissakävele talon ollessa kiinni, eli juhlapyhinä ja sunnuntaisin.
Herra Hakkaraisen talo ja Ihanien tavaroiden kauppa ovat sunnuntaiden lisäksi suljettuna jouluaattona sekä joulu- ja tapaninpäivänä 24.-26.12.2018, uudenvuodenpäivänä 1.1.2019 sekä loppiaisena 6.1.2019. Uudenvuodenaattona 31.12.2018 olemme avoinna klo 10-15.

 

Herrahakkaraisentalo