Hurjan hauska autopiha aukeaa toukokuussa!

Polkuautot autopihalla, Herra Hakkaraisen talo
26.04.2021

 

Polkuautot kutsuvat hauskanpitoon

Pitkän, pimeän ja muutenkin hieman raskaan talven jälkeen aurinko alkaa jälleen paistamaan. Kesä on tulossa, leskenlehtiä näkyy jo ojanpientareilla ja västäräkkikin on ehkä jo bongattu! Yksi yhtä suuri kevään merkki on se, että Herra Hakkaraisen hurjan hauska autopiha aukeaa jälleen 3.5. ja kutsuu nauttimaan polkuautoilun riemusta Tassulasta tuttujen rakennusten keskellä.

 

Uusittu Bensa-Paulin huoltoasema

Ilouutisena voimme kertoa, että kevään aikana pihan perältä löytyvä Bensa-Paulin huoltoasema on uusittu! Vanha Bensa-Pauli alkoi suruksemme säiden armoilla oltuaan muistuttaa jo hieman reikäjuustoa, joten oli aika ryhtyä kunnostustoimiin. Uudet seinät, uusi katos ja katto sekä uudet bensapumput. Aivan mahtavaa! Ilmaista ilmaa ja kenguru-bensaa saattaa silti olla saatavilla jatkossakin.

 

Toukokuussa koululaisryhmiä, varaa leikkiaika etukäteen

Huhti- ja toukokuu ovat yleisesti olleet meillä luokkaretkeläisten iloista kuhinaa täynnä. Viime vuonna tämä riemu jäi kokematta täysin, mutta tänä vuonna koululaisiakin on jonkin verran tulossa. Mahtavaa! 

Koululaisryhmien kanssa samaan aikaan emme ota sisään yksityisiä asiakkaita tai muita ryhmiä. Näin toimien koululaisryhmät pystyvät leikkimään vain omien luokkakavereidensa kanssa ja vastaavasti yksityisasiakkaille pystymme takaamaan mahdollisuuden säilyttää turvavälit.

Jos siis olet yksityinen asiakas ja suunnittelet retkeä Herra Hakkaraisen taloon, soita etukäteen. Luokkaretkeläiset ovat liikkeellä pääsääntöisesti aamupäivisin, joten toukokuussakin on mahdollista tulla leikkimään iltapäivisin. Vapaita aikoja voit tiedustella numerosta 044-770 3102.

 

Korona-ohjeet:

  • Tule leikkimään ja kauppaan vain terveenä.
  • Pese käsiä aina kun mahdollista/käytä käsidesiä.
  • Rajoitamme leikkijöiden määrää näyttelyssä turvallisuussyistä. Voit varata leikkiajan etukäteen numerosta 044-770 3102.
  • Suosittelemme aikuisille asiakkaille vahvasti kasvomaskien tai hengityssuojainten käyttöä. Suositus perustuu viranomaisohjeisiin.
  • Liiku näyttelyssä yhtenä ryhmänä seurueesi kanssa. Näin turvavälit saadaan helpommin säilytettyä.
  • Yski ja aivasta puhtaaseen nenäliinaan tai hihaan. Pese aina kädet tämän jälkeen.
  • Herra Hakkaraisen talossa on joka huoneen ovella käsidesiä. Käsienpesumahdollisuus wc-tiloissa.
  • Näyttelyssä on tavallista enemmän kirjallisia ohjeita ja kylttejä. Lue näitä, niin tiedät mikä on sallittua ja mikä ei. (Lähes kaikki on sallittua, mutta muutamia kiellettyjäkin asioita löytyy.
  • Muistakaa turvavälit myös leikkiessä. Sisätilojen huoneissa leikkii yksi seurue kerrallaan. Jos huoneessa jo on ihmisiä, valitkaa jokin vapaana oleva huone.

 

Varaa leikkiaika etukäteen

  • Numerosta 044-770 3102 voit varata leikkiajan etukäteen.
  • Suosittelemme leikkiajan varaamista, jolloin pääset varmasti leikkimään juuri sinulle sopivana aikana.
  • Myös ovelta voi tulla kysymään, onko talossa tilaa. Jos tilaa on, leikkimään pääsee ehdottomasti myös ilman etukäteisajanvarausta.

 

Ihanien tavaroiden kauppa avoinna

  • Suosittelemme kaupan asiakkaille vahvasti kasvomaskin käyttöä.
  • Kaupassa voi käydä normaalisti aukioloaikojen puitteissa.
  • Kaupassa käyntiä varten ei tarvitse varata etukäteen aikaa, tämä koskee vain näyttelyyn menossa olevia leikkijöitä.
  • Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta: https://kauppa.herrahakkaraisentalo.fi/ ja ottaa joko toimituksen postilla tai noudon kivijalkamyymälästä.

 

Aukioloajat

Toukokuu:
ma-pe 10-17
la 10-16
13.5. helatorstaina suljettu

 

Pääsylippuhinnat:
Pääsylippu 9 €/hlö
Ryhmälippu 8 €/hlö, kun seurueessa vähintään 4 yli 2-vuotiasta
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi

 

Herrahakkaraisentalo