Herra Hakkarainen unissakävelee 8.8. asti

Herra Hakkarainen haistelee kukkia, Herra Hakkaraisen talo
02.08.2021

Herra Hakkarainen unissakävelee 8.8. asti

 

28.6.-8.8. välisenä aikana Herra Hakkarainen unissakävelee maanantaista lauantaihin klo 11, 13 ja 15 sekä sunnuntaisin klo 13 ja 15. 

Herra Hakkaraiselle saa heilutella, hänen kanssaan saa ottaa valokuvia, hänelle voi lähettää lentosuukkoja, hänen kanssaan voi lähteä keltaisella bussilla huikealle mielikuvitusmatkalle tai ajella polkuautoilla. (Herra Hakkarainen on yllättävän hyvä polkuautoilija siihen nähden että hän on unissakävelijä.)

Toistaiseksi Herra Hakkaraista ei saa halata eikä hänen kanssaan saa heitellä ylävitosia.

Alunperin ilmoitimme, että Herra Hakkarainen unissakävelisi vielä elokuussa lauantaisin. Valitettavasti nämä unissakävelyt täytyy perua uusien rajoitusten myötä. Herra Hakkarainen nähdään siis tänä kesänä viimeisen kerran sunnuntaina 8.8.

 

5.8. alkaen varaa leikkiaika 

Länsi- ja Sisä-Suomen antamien uusien rajoitusten mukaan rajoitamme yhtä aikaa sisätiloissa olevien seurueiden määrää 5.8. alkaen. Varaa leikkiaika etukäteen puhelimitse 044-770 3102. Ajanvaraus on mahdollista talon aukioloaikoina. 

Varaus tehdään alkaville tunneille ja jokaisella seurueella on 1 tunti leikkiaikaa talon sisätiloissa. Sen jälkeen pitää siirtyä Hurjan hauskalle autopihalle, jossa voi pitää hauskaa pidemmänkin aikaa polkuautojen parissa. Varattava aika on lähellä sitä keskiarvoa, jonka seurueet talossa viettävät normaalinakin aikana.

Sisätiloissa on edelleen voimassa vahva maskisuositus ja asiakkailla on mahdollisuus käsienpesuun ja käsien desinfioimiseen. Talon sisällä liikutaan omissa seurueissa, yksi seurue kerrallaan yhdessä leikkihuoneessa. Näin voidaan varmistaa riittävät turvavälit.

 

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

 

Korona-ohjeet:

  • Tule leikkimään vain terveenä.
  • Muistakaa turvavälit myös leikkiessä. Turvavälien turvaamiseksi kävijämäärää rajoitetaan. 5.8. alkaen varaa leikkiaika etukäteen puhelimitse 044-770 3102.
  • Pese käsiä aina kun mahdollista.
  • Herra Hakkaraisen talossa on joka huoneen ovella käsidesiä.
  • Suosittelemme aikuisille asiakkaille kasvomaskien tai hengityssuojainten käyttöä. Suositus perustuu viranomaisohjeisiin.
  • Yski ja aivasta puhtaaseen nenäliinaan tai hihaan. Pese aina kädet tämän jälkeen.
  • Suosittelemme pukeutumaan sään mukaisesti. Hurjan hauskasta autopihasta voi nauttia säällä kuin säällä kun päällä on oikeat varusteet.


Ihanien tavaroiden kauppa avoinna

  • Suosittelemme kaupan asiakkaille vahvasti kasvomaskin käyttöä.
  • Kaupassa voi käydä normaalisti aukioloaikojen puitteissa.
  • Kaupassa käyntiä varten ei tarvitse varata etukäteen aikaa, tämä koskee vain näyttelyyn menossa olevia leikkijöitä.
  • Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta: www.kauppa.herrahakkaraisentalo.fi ja ottaa joko toimituksen postilla tai noudon kivijalkamyymälästä.

 

Aukioloajat

28.6.-8.8.
ma-pe 10-17
la 10-16
su 12-16

9.8. eteenpäin 
ma-pe 10-17
la 10-16

 

Pääsyliput:
Pääsylippu 9 €/hlö
Ryhmälippu 8 €/hlö, kun seurueessa vähintään 4 yli 2-vuotiasta
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi

 

Herrahakkaraisentalo